Matkamme sujui muuten oikein mukavasti, kiitos kysymästä. Koiramme selvisi hienosti automatkasta Krakovaan, kahdesta lennosta ja bussimatkasta Ouluun. Mekin selvisimme hyvin, mutta sehän ei ole ollenkaan olennainen tieto.

Kotona kaikki oli ennallaan, mutta hukassa. Jännä juttu, miten puolessa vuodessa voi unohtaa, missä on säilyttänyt esim. sitruspuristinta. Osalle löytymättömistä tavaroista löytyi selitys, kun laitoimme viestiä jälkikasvulle.

Matkalta kotiin tuleminen tarkoittaa aina myös sitä, että yleensä aika pian on taas mietittävä, että missäs minä olinkaan työssä ja miten olen sinne kulkenut ja mitähän siellä taas pitikään tehdä työpäivän kuluttamiseksi.

Kotona oleminen on mukavaa ja mikä tärkeintä, saa olla lähellä niitä kaikkein läheisimpiä ja rakkaita ihmisiä.
 

Hyvänä esimerkkinä palvelusta toimii myös toinen käyntimme poliisiasemalla oleskeluluvan puitteissa. Ensimmäinenhän päättyi niin, että minulle myönnettiin 90 päivän mittainen oleskelulupa. No, nyt kun se tuli täyteen, oli jälleen poliisiasemareissu tiedossa. Mieheni työnantajan puolesta olimme saaneet tietoa, että meidän tulisi toimittaa vihkitodistus, notaarin hyväksymä kopio vuokrasopimuksesta, kopio mieheni työsopimuksesta, molemmilta kaksi valokuvaa ja passit tietysti. Tunnollisesti keräsimme kaikki tarvittavat dokumentit kasaaan. Tilasin Oulusta Maistraatista todistuksen parisuhteemme laillisuudesta (tämä kolmella kielellä, suomi, englanti ja ruotsi) ja kävin valokuvassa. Mieheni hoiti hänen työhönsä liittyvät dokumentit ja vuokrasopimuskopiot. Sinä aamuna, kun meidän piti mennä poliisiasemalle kera henkilöstöhallinnon ihmisen, mieheni oli saanut tietää, ettei hänen olisikaan tarvinnut sinne mennä ollenkaan, vaan että hänellä oli oleskelulupa voimassa. Tosin sitä ei oltu mitenkään dokumentoitu mihinkään meille jäävään paperiin, vain poliisiaseman tietojärjestelmään. Menimme silti paikalle yhdessä, sillä olisihan joku voinut epäillä meidän olevan naimisissa, jos mieheni ei olisi ollut mukana. Menimme poliisiasemalle ja odottelimme vuoroamme. Vuoromme tultua, annoin luukusta passimme rouvalle, joka pyysi minua täyttämään lomakkeen, jossa kysyttiin täsmälleen samat asiat, kuin viimeksi käydessämme. Nainen tarkasti passimme ja otti täyttämäni lomakkeen. Tämän jälkeen hän selosti tsekin kielellä jonkin aikaa ja sanoi "Nashledanou!" Näkemiin! Tulkkina toimiva henkilöstöhallinnon ihminen kertoi meillä olleen onnea, koska minulle oli nyt myönnetty oleskelulupa 2018 vuoden loppuun saakka. Kukaan ei kaivannut vihkitodistuksia, valokuvia, tai muitakaan dokumentteja, joita oli pitänyt hankkia. Ohuesti tuli mieleen vanha Speden sketsi miehestä, joka meni virastoon hoitamaan asioitaan ja häneltä vaadittiin aina uusia papereita, jotta hänen asiansa olisi voitu hoitaa. Lopulta mies oli kerännyt kassillisen paperia matkaan ja latoi kaikki yksitellen pöytään.

Ihmisiä on monenlaisia. Toiset puhuvat mielellään huonoakin englantia, tullakseen ymmärretyksi. Toiset taas eivät puhu muuta kuin tsekkiä, eikä heitä kiinnosta kommunikointi ulkomaalaisten kanssa. Tämä tosin jaksaa hämmästyttää, mikäli henkilö on asiakaspalvelutyössä, kuten torilla myymässä tuotteitaan. Ne tyypit, joihin olen täällä tutustunut, ovat enimmäkseen ulkomaalaisia; suomalaisia, hollantilaisia, australialainen, iltalialainen, portugalilainen, belgialainen jne. Tänäänkin kuntosalilla jumpan alkamista odotellessani tuppauduin juttelemaan hollantilaiseksi tietämäni naisen kanssa, jotta pääsen puhumaan englantia, tai yleensäkin juttelemaan jonkun kanssa. Puistossa koiraa ulkoluttaessani tapaan toisia koiraihmisiä. Usein he juttelevat kanssani niin kauan, kunnes kerron, etten ymmärrä sanaakaan. Sen jälkeen useimmiten kuulen vain "Bye, bye!" ja se siitä jutustelusta. Eräs poikkeus on valkohiuksinen herrasmies, joka pienen koiransa kanssa tulee usein vastaan. Hän puhuu muutaman sanan englantia ja yleensä kertoo ne kaikki peräjälkeen. Juttelemme koirista ja kun hän on saanut jutustelusta tarpeekseen, hän toteaa " Thank you for your beautiful information!" Se on mielestäni kohteliasta. Kerran, kun olimme naispuolisen serkkuni kanssa yhdessä paikalla hän lisäsi vielä "Bye, bye girls!". Ei ole vähään aikaan kukaan yhtä kohteliaasti tytötellyt.

Salilta tullessani kävelen usein pienen torin laitaa ja välillä poikkean ostamaan torilla olevasta kojusta marjoja, vihanneksia, tai hedelmiä. Ensimmäisen kerran mennessäni myyjäpariskunnan mies osasi puhua tarpeelliset englanninkieliset sanat; kirsikka - cherry, mansikka - strawberry, valkosipuli - garlic. Kaikkia näitä hän sai minulle myydyksi. Seuraavan kerran mennessäni oli kaikki englanti unohtunut. Mies puisteli päätään, kun kyselin cherryjä ja rouva totesi lakonisesti, että "ne anglicki" eipä englantia tänään. Täytyy myöntää, että motivaatio tsekin kielen opiskeluun näin puolen vuoden oleskelu huomioon ottaen, on minullakin aika lailla nollassa.

Vierailemme usein Ostravan ulkopuolella, vuoristossa tai lähikaupungeissa ihan vaan tutustuaksemme ympäristöön. Hieman yleistäen voi todeta, että kaikkialla muualla ihmiset ovat hieman ystävällisempiä, kuin Ostravassa. En ole ymmärtänyt ollenkaan, mistä tämä voi johtua, mutta niin vain tuntuu olevan. Voisikohan ilmanlaadulla jotain tekemistä asian kanssa?

Vanhenemiseen kuuluu myös olennaisesti se, että kaikki tavarat ovat hukassa. Yleensä ensimmäinen asia, jota etsin, on silmälasit. Ilman niitä en löydä mitään muutakaan. Kaiken etsimiseen menee siis tuplasti aikaa entiseen verrattuna. On myös huomioitava se seikka, että usein en muista, mihin olen jonkin esineen tai tavaran laittanut. Vaikka miettisin kuinka kauan tahansa, se ei vain tule mieleen. Jonkin ajan kuluttua, ei välttämättä edes samana päivänä, esine vain putkahtaa eteeni, kuin ei olisi hukassa ollutkaan. Olenkin oikein tyytyväinen, kun täällä Ostravassa meillä on vain puolet niistä neliöistä, mitä Suomessa. On paljon vähemmän etsittävää pinta-alaa.

Luulen vahvasti, että vanhenemiseen liittyy myös lihasmuistin heikentyminen. Eihän siitä ole vuottakaan, kun kävin viimeksi salilla. Lihakseni eivät muista kyllä yhtään, mitä salilla yleensä kuuluu tehdä. Olen nyt käynyt siellä kolme kertaa, mutta joka kerta olen yhtä kipeä, kuin ensimmäisen kerran jälkeen. Tiedostan tämän diagnoosin (lihasdementia) ja olen itselleni lempeä. Kyllä varmaan toukokuuhun mennessä olen kehittynyt sen verran, etten enää tule niin kipeäksi.

Ulkonäön lisäksi tuppaa heikentymään myös näkökyky. Olen hankkinut ensimmäset lukulasit viisi vuotta sitten. Sen jälkeen olen uusinut silmälasit kolme kertaa. Joka kerta määrätään vahvemmat lasit. Nämä ovat jo kolmannet kaksiteholasit, jotka päässä kirjoitan tätäkin. Toisaalta on ihana asia, että näköä voi korjata laseilla, mutta toisaalta ilman laseja ei sitten tehdäkään enää juuri mitään. Ehkä vessassa pystyy toimimaan ilman laseja.  Muuten tuntuu, että vaikka teksti olisi kuinka suurella fontilla, ei ilman laseja lukeminen onnistu. Ruokapöydässä on hyvä myös olla lasit päässä, koska muuten voi syödä vahingossa etanan salaatissa. Meikkaaminen, tai restaurointi, kuten minä asian ilmaisen, on todella haastavaa. Ilman laseja ei näe, mutta lasit päässä ei onnistu. Olen hyvin lähellä luomulookia. Saan ihan rauhassa tuijottaa peilistä itseäni ilman laseja ja todeta, kuinka vähän ryppyjä onkaan, kaikki näkyy sopivasti sumussa ja on niin kaunista.

Vaatimattomampaan makuun on useita vaihtoehtoja. Pivnice u rady on vanhin ostravalainen pubityyppinen ravintola, jossa saa perinteistä tsekkiläistä ruokaa ja juomaa. Runky u rady on kalaravintola pienen torin laidalla, josta voi saada monipuolisestikin kalaruokaa, riippuen siitä, mitä tuoretta kalaa on ollut saatavilla.

Intialainen ravintola Salaam namaste on erinomaista ruokaa tarjoava, edullinen ruokapaikka kaupungin keskustassa. Puhelias tarjoilija on kiinnostunut asiakkaiden kotipaikasta ja kertoo mielellään omasta indonesialaisesta taustastaan ja ruokakulttuurista.Toinen intialainen ravintola keskustan tuntumassa on Makalu. Hintataso on hieman korkeampi, kuin Salaam namastessa ja ympäristö hieman tunkkaisempi, johtuen ehkä siitä, että ravintola on kellarikerroksessa. Ruoka on erinomaista, lammas on juuri sopivasti maustettua ja kana muhinut pehmeäksi kermaisessa kastikkeessa. Pöytämme sijainnista johtuen, minulla oli suora näkymä keittiöön ja saatoin omin silmin todeta, että jokainen annos oli yksilö. Kokki, joka oli ilmeisesti nepalilainen, maisteli kaikki valmistamansa ruoat sopivan mausteisuuden löytämiseksi.

Myös erinomainen kiinalainen ravintola löytyy ja sen pitkä ruokalista sisältää kaikkea, mitä vaan voi toivoa. Todella maukasta ja edullista ruokaa miellyttävässä ympäristössä.

Jostain syystä meillä ei ole ollut tapana käydä ravintolassa syömässä hampurilaisia. Prahassa koimme pettymyksen, kun tilasimme kanavanvarsiravintolassa hampurilaisen. Ruoan tulo kesti noin tunnin. Kyselimme ruoan perään ja tarjoilija pahoitteli viivytystä, mutta lupasi tuoda annoksemme 4-6 minuutin kuluessa. Kun saimme ruokamme, se ei ollut ihan sitä, mitä olimme tilanneet. Tästä suivaantuneena päätimme kokeilla Ostravan hampurilaistarjontaa. Menimme pieneen "Eat meat" -ravintolaan. Tilasimme hampurilaiset ja saimme loistavaa ruokaa. Hampurilaisen pihvi oli juuri sopivasti kypsä, eli medium. Pihvin lisäksi välissä oli juustoa, pekonia, tomaattia, kurkkua, karamellisoitua sipulia ja Cola-kastike. Lisukkeena oli Coleslaw. Toiseksi paras hampurilainen ikinä! Paras hampurilainen oli Denverissä, ravintolassa, jonka nimeä en enää muista, mutta tärkein, eli ruoka on jäänyt mieleen.

Puolen vuoden aikana emme ehtineet käymään läheskään jokaisessa ostravalaisessa ravintolassa, joten tulevia vierailuja varten riittää vielä paljon uusia, varmasti tutustumisen arvoisia ruokailupaikkoja.

Pyhän Barbaran katetraali on massiivinen rakennus. Katetraalille johtaa kivistä ladottu katu, jonka reunaa koristavan patsaat.

Muurin toisella puolella rinne viiniköynnöksineen viettää alas puutarhaan. Puutarhasta nousi seuraava mäki, jolla oli linna.

Linnan sisäpihalla oli italialaistyyppinen piazza, aukio, jolla oli suihkulähde.

Linnan sisäänkäynnin edessä oli kauniit istutukset, kukkia ja pensaita. Kadun varrella oli myös kaunis, ulkoa koristeltu rakennus.

Pieni kierroksemme Kutna Horassa matkan varrella olisi antanut mahdollisuuden tutustua kaupunkiin paljon paremmin. Emme käyneet kirkossa, jossa kaikki sisustus on tehty ihmisluista. Pääkallot ja muut ihmisruumiin luut on hyödynnetty siellä kaikin tavoin. Alttari, kattokruunut ja muu tarpeellinen oli kasattu yli 70 000 kuolleen ihmisen luista. Kirkon on rakennuttanut Schwarzenbergin perhe.

Kutna Hora olisi vaatinut koko päivän tutustumista varten. Pieneen kaupunkiin mahtuu yllättävän paljon kaikenlaista mielenkiintoista näkemistä. Vanha kaupunki kauniisti korjaittuine rakennuksineen, historiallisine rakennuksineen ja mielenkiintoisine persoonineen oli todella kohokohtia matkallamme.

VEVERI

Veveri on vanhimpia linnoja tsekeissä. Yli 800 vuotta vanhasta metsästysmajasta se on kasvanut yhdeksi suurimmista linnoista maassa. Ensimmäinen vaihe on valmistunut vuonna 1213 ja viimeisin 1800 -luvulla. Kolmesta suuresta rakennuskompleksista muodostuu yhteinäinen linnake, jossa on kolme sisäpihaa. Vanha linna ja kaksi uudempaa linnaa yhdistyvät toisiinsa saumattomasti.

Linna on vahingoittunut toisessa maailmansodassa saksalaisten ja puna-armeijan taisteluissa 1945. Tämän jälkeen rakennukset ovat toimineet metsäkouluna 1950-luvulta 1972 vuoteen saakka, jolloin ne remontoitiin yliopiston tarpeisiin. 1999 aloitettiin täydellinen restaurointi, jossa palautettiin rakennukset linnan alkuperäiseen muotoon. Tämä korjaustyö jatkuu edelleen.

VSTUPENKA

Vstupenkan linna on rakennettu 1300-luvulla hiekkakivikallioiden päälle. Linnan pihalta, muurien ulkopuolelle aukeavat huikeat maisemat alas laaksoon, hiekkakivikallioille, metsiin ja kaukana siintäviin vuoriin. Linnan historiasta on kovin vähän tietoa saatavilla.

Vstupenkan linnan pihalta lähtevät useat ulkoilureitit vievät kalkkikivikallioiden välissä kulkeville poluille. Kallioiden välissä on välillä tuskin käveltävän leveä väylä, jossa vastaantulijaa pitää väistää levennykselle. Kalliot ovat kiipeilijöiden suosimia harjoittelupaikkoja huokoisen ja runsaasti koloja sisältävien seinämien vuoksi.

KOST

Vstupenkan linnaan ja ulkoilureittien tutustumisen jälkeen suuntasimme auton kohti Bohemian Paradisea (Cêský Ráj) ja Kost:n linnaa. Kost:n linnan omistaa edelleen Kinský dal Borgon aatelissuku. Kävimme tutustumassa linnaan opastetulla kierroksella. Linna on rakennettu vuonna 1349. Linna on säilynyt alkuperäisessä muodossaan erittäin hyvin. Linnaan on liitetty myöhemmin ns. valkoinen torni vuonna 1414 ja muita rakennuksia, jotka on rakennettu linnan läheisyyteen. Toisin, kuin muut linnat tsekeissä, Kost:n linnaan ei ole rakennettu kukkulalle, tai vuoren rinteeseen. Linnan asukkaan luottivat runsaan aseistuksen pitävän viholliset loitolla.

Linnan rakenne on mielenkiintoinen. Linnan muureissa olevista suurista puisista ovista mentyämme tulimme ensimmäiselle pihalle. Seuraavalle pihalle pääsi ainoastaan ovesta, jonka pystyi lukitsemaan. Näin tavallaan piha pihalta tulimme sisemmälle linnan uumeniin. Linnasta löytyivät kaikki tarpeelliset huoneet ja tavarat. Pieni kappeli, ainoastaa muutamia kymmeniä neliöitä, oli matala, vaaleaksi kalkittu ja siellä olivat penkkirivit ja alttari.

Asehuoneita oli tietysti useita, sillä linnan omistaja on mieltynyt vanhoihin aseisiin ja keräilee niitä. Linnan useissa saleissa on paljon tauluja linnan hallitsijoista ja heidän perheistään, sekä koristeellisia esineitä kauniisti esille laitettuna.

Linnassa täytyy olla myös keittiö. Keittiössä on suuri, muurattu liesi, jossa on päällä reikiä.Metalliset telineet reikien päällä pitävät kattilat paikoillaan ja nostavat niitä hieman suoralta tulelta. Tuli pääsee lämmittämään kattilan pohjaa. Myös leivinuuni oli muurattu lieden kupeeseen. Keittiön vieressä on pieni huone, jossa palvelusväki aterioi.

Linna Kost oli todella tutustumisen arvoinen kohde. Olimme oikein tyytyväisiä, kun pääsimme kierrokselle linnaan ja näimme, millaista elämä on ollut 1300-1500 -luvulla Pohjois-Böömissä.

Tämänkertaisen Prahan -matkan suunnitelmaan kuului lähinnä tutustumista sekä itse kaupunkiin, että sitä ympäröiviin keskiaikaisiin linnoihin. Hotellimme sijaitsi keskeisellä paikalla lähellä Vltava-joen rantaa, suuren puiston reunalla. Hotellin henkilökunta oli oikein ystävällistä. Usein astuessamme hissistä ulos, kajahti respasta huuto "Hello Finland!"

Hotellin sijainti helpotti oleellisesti koiran kanssa matkustamista, koska aamu/iltalenkit hoituivat puistossa. Puiston alue jatkui yli korkean mäen. Sieltä näkymät yli kaupungin olivat kyllä kaikista kauneimmat, mitä ikinä aamulenkillä voisi toivoa. Kommunismin uhrien muistomerkki puistossa toi mieleeni matkamme Aushcwitziin. Ne, jotka pelastuivat, tai välttyivät karmealta kohtalolta, olivat kuitenkin uhreja jossain, missä ihmisyyttä ei kunnioitettu ja ajatukset olivat ennalta määrättyjä.

Kävimme kahtena iltana syömässä joen varren ravintoloissa, joihin terassille voi hyvin mennä kera koiran. Nautimme täysin siemauksin kalaruoista, joita Ostravassa saa harvemmista ravintoloista.

Shoppailulle olimme omistaneet yhden päivän. Jaksoimme muutaman tunnin kierrellä kaupoissa kaupungilla, sekä kauppakeskuksissa. Loppupäivän vietimme koiran kanssa puistossa, joka sijaitsi keskellä Vltava-jokea saaressa. Lämpötila puiden varjostamassa keitaassa, pienen tuulen vilvoittaessa saattoi pysyä juuri alle 30 asteen.

Kuljimme kaupungilla enimmäkseen kävellen. Shoppailureissulle lähdimme autolla, mutta se ei tuottanut suurempia ongelmia. Parkkipaikka löytyi helposti kauppakeskus Palladiumin alla sijaitsevasta parkkihallista. Linnat sijaitsivat noin tunnin automatkan päässä Prahasta, joten sinne oli luontevaa autoilla. Jonkin verran tietöitä sattui reitillemme. Prahaan tullessa Brnon kautta jouduimme odottelemaan noin puoli tuntia jonossa tietöiden vuoksi. Hotellissa meille kerrottiin, että kyseistä tieosuutta kutsuvat paikalliset osuvasti "parkkipaikaksi".  Takaisin Ostravaan palasimme Kutna Horan kautta pienempiä teitä, jolloin tietyöitä ei ollut niin paljon.

Prahasta jäi meille oikein mukavia muistoja. Käsittämättömän vanhaa rakennuskantaa on säilytetty huolella. Aikaisemmin matkalla ihmetteilin, miksi kaikki todella vanhat rakennukset ja patsaat ovat mustia. Nyt olen oivaltanut sen käytännön kautta. Kivihiiliteollisuuden ilmaan tuottamat hiukkaset ovat tarttuneet kaikkeen, mikä on ollut niille alttiina. Käsitykseni on, että vaikka paljon on ilman laadun hyväksi tehty, niin tekemistä vieläkin riittää.

Viime viikonloppuna kävimme Gliwicessä uudelleen. Kiersimme kaupunkia kävellen. Kuvat yläpuolella ovat Chopinin puistosta, jossa kasveista tehty soittaja flyygeleineen koristaa kasvitieteellisen puutarhan sisäänkäyntiä. Puisto on hieno keidas keskellä kaupunkia ja miellytti erityisesti koiran kanssa matkailevia turisteja. Suihkulähteet, kukkaistutukset, lasten leikkipaikat ja kuntoilupuisto laitteineen olivat siistit ja tunnelma puistossa oli viehättävä.

Puiston reunalta alkoi vanha kaupunki kirkkoineen ja siihen oleellisesti liittyvine aukioineen. Aukion reunamilla oli kahviloita ja ravintoloita. Nautimme jäätelöt kahvilan terassilla välipalaksi. Aukion keskelle paikallinen teatteriryhmä viritteli telttojaan ja muuta rekvisiittaa tulevaa esitystä varten

Vanhan kaupungin laitamilta löysimme pienen torin, jossa paikalliset myivät tuotteitaan; hedelmiä, marjoja, leivonnaisia, vaatteita ja hapankaalia, sekä hapankaalimehua. Ihmettelimme paikallista kaksikkoa, miestä ja koiraa. Koiralla oli kaulansa ympärillä jatkojohto tekemässä hihnan virkaa ja mies piti kiinni pistokepäästä, jossa liittimiä oli puolen kymmentä.

Gliwice oli mukava, pieni kaupunki Puolan eteläisessä osassa, jossa lauantain vietto oli aika lailla rauhallista ja leppoisaa, ainakin turistin silmin katsottuna.

Mitä kaikkea tuo lause pitää sisällään, sitä tuskin kukaan täysin ymmärtää. Noihin sanoihin kiteytyy niin paljon julmuutta, vihaa, mielipuolisuutta ja valheita, joilla edellämainittuja peiteltiin. Kuinka ihmisiä aivopestiin ajattelemaan, että jotkin kansanryhmät olisi poistettava joukostamme. Syyksi kelpasivat poliittiset, rodulliset, tai sosiaaliset syyt.  Saksalaisia surmattiin keskitysleireillä myös mielisairauden, tai vammaisuuden vuoksi "eutanasia-ajatuksen" perusteella.

Auschwitz I on perustettu 1940 alunperin puolalaisten vankilaksi, mutta pian siitä tuli työleiri eri puolelta Eurooppaa tuoduille juutalaisille. Tiilistä muuratut talot seisovat suorissa riveissä. Taloissa on erilaisia näyttelyitä. Yhdessä talossa oli vankileireiltä selvinneiden tarinoita, toisessa kaikkea, mikä on jäänyt uhreilta henkilökohtaista jäljelle, yhdessä talossa oli ranskalaisten uhrien muistolle, toisessa unkarilaisten uhrien muistolle.

Eräässä talossa oli vankisellejä ja kahden talon välissä alue, jossa vangit odottivat teloitusta ja kiviseinä, jota vasten heidät teloitettiin. Matalammassa puurakennuksessa oli kertomusta perheestä, joka omisti uunitehtaan, sekä uunien kehitystyöstä. Uunitehtaan tuotteita käytettiin krematorioina. Auschwitzin leirin järjestelmän suunnitelmallisuudesta kertoo yksityiskohtainen kirjaus ja arkistointi. Jokaisesta leirillä olleesta henkilöstä tehtiin kortti, johon kirjattiin henkilötiedot, lisäksi uhrit valokuvattiin. Kaikkien surmattujen omaisuus; vaatteet, kengät, silmälasit jne. säilytettiin. Näitä on esillä Auschwitz I rakennuksissa isoissa, seinänkokoisissa vitriineissä. Valokuvia on pitkien käytävien seinillä. Niissä voi nähdä pelon ja epätoivon kasvoilla. Kuljimme hiljaisina suuren hämmennyksen ja surun valtaamina ohi tuijottavien silmien miettien, oliko kuva ollut viimeinen katse ennen kuolemaa.

Auschwitz II eli Birkenau perustettiin 1942 tuhoamisleiriksi. Birkenaun alue on huomattavasti suurempi, kuin Auschwitz I:n.

Suuri peltoaukio on aidattu sähköaidoin. Keskellä peltoaukiota kulkee tie ja junarata. Radalla on yksi vanha junanvaunu. Portilta katsottuna oikealla on alunperin hevosille rakennettuja lautaseinäisiä parakkeja rivissä silmänkantamattomiin. Nämä otettiin käyttöön, kun portin vasemmalla puolella olevat tiilirakennukset täyttyivät vangeista. Tiilisissä rakennuksissa oli omansa mm. lapsille, sekä odottaville äideille. Äidit ja lapset surmattiin heti synnytyksen jälkeen injektioilla. Isommat lapset olivat usein tohtori Mengelen hirvittävien ihmiskokeiden uhreina.

Portilta suoraan eteenpäin kulkee hiekkatie, jonka päässä avautuu aukio. Aukion vasemmassa reunassa sijaitsevat jäännökset kaasukammioista. Aukion keskellä on muistomerkki Birkenaussa surmattujen muistolle. Lisäksi vasemmalla puolella, ennen parakkirivistöjä on alue, johon on haudattu kaikkien surmattujen tuhka. Kivinen laatta kertoo alueen olevan kymmenien tuhansien ihmisten hauta. Birkenaussa surmattiin kaasukammioissa kaikki, jotka selvisivät hengissä epäihmillisistä olosuhteista, kuten orjatyöstä, taudeista, nälästä ja kylmästä. Käynti keskitysleireillä on karmiva muistutus historian tapahtumista. Surullista on, että vastaavaa tapahtuu eri puolilla maailmaa tälläkin hetkellä. Kansanryhmiä johdetaan tuhoamaan toisiaan uskonnollisista, sosiaalisista ja kulttuurillisista syistä. Muutoksen avaimet ovat meidän jokaisen käsissä.

Opavassa on myös kaunis, vanha moravialainen linnoitus. Kahteen osaan jakautunut linnoitus. Alunperin 1200-luvulla puiseksi rakennettu ja sittemmin palanut renesanssipalatsi rakennettiin uudelleen 1600-luvulla kivestä ja kalkittiin ulkopuolelta valkoiseksi.

Jälkeenpäin 1800-luvulla rakennettiin palatsin ympärille tiilestä nk. "punainen linna".  Tällä hetkellä linnoituksen valkoinen osa on museokäytössä ja sinne tehdään opastettuja kierroksia.

Punaisen osan sisäpihalla on meneillään korjaustyöt, joten sinne emme päässeet. Toisessa päässä punaista linnaa on toimiva hotelli ja ravintola. Linnoituksen takaa lähtee useita ulkoilureittejä alas Opava-joelle.