Kokemukseni poliisiasemalla käynnistä oli todella omituinen. Onnekseni sain apua henkilöltä, joka työskentelee samassa yrityksessä, kuin mieheni, mutta henkilöstöosastolla.Hän lähti mukaani. Odotellessamme vuoroamme luukulle, jossa käsiteltiin maassa olevien ulkomaalaisten asioita (EU), totesimme olevamme ainoita jonossa, mutta mitään ei tapahtunut. Mukanani oli onneksi tämä paikallinen ihminen, joten hän toimi tulkkina. Olimme sopineet hänen kanssaan, että teemme ilmoituksen minun olemisestani Tsekissä toistaiseksi. Tämä ei kuitenkaan onnistunut siitä syystä, että meillä ei ollut vuokrasopimuksesta tsekinkielistä kappaletta mukana, eikä mieheni ollut mukana. Niin, aina ei tarvitse olla niin isokaan asia, kun minulla alkaa keittää, mutta että täysi-ikäisenä, enkä mitenkään holhouksen alaisena, tarvitsen mieheni mukaan tekemään ilmoitusta, oli ehkä hivenen liikaa minulle. Saimme soviteltua 90 päivän luvan olla maassa ja sen jälkeen minun pitäisi mennä yhdessä mieheni kanssa uudelleen ilmoittautumaan. Yhteyshenkilöni totesi, että läheskään kaikki eivät käy ilmoittamassa. Rehellistä siis rankaistaan.

Totesin olevani sopivassa moodissa, jotta voisimme seuraavaksi mennä hoitamaan pankkiasioita yhteyshenkilön kanssa. Pankissa asiat sujuivat oletetusti, vaikkakin kesti jonkin aikaa saada pankkitunnukset mukaani. Lisäksi ihmettelin täkäläistä tapaa kutsua puoli konttorillista porukkaa ihmettelemään passiani. Yhdessä he kääntelivät ja heiluttelivat passiani ilmassa ja puhuivat jotain, mistä minulla ei ollut hajuakaan. Kerroinkin yhteyshenkilölle, että kuuntelen sujuvasti tsekin kieltä (tällä viittasin edelliseen kertaamme, kun hoidimme yhdessä asunnonvuokrausasioita ja kiinteistövälittäjä totesi tuolloin, että hän kuuntelee sujuvasti englantia ;-)

Kaiken tämän kokemuksen innoittamana ajattelin, että nyt sitten voisin jatkaa itsekseni päivää läheisessä kauppakeskuksessa. Kävin kuntosalilla tekemässä 5 kuukauden sopimuksen ja valokuvattavana? Saan kenties kuntosalikortin varustettuna omalla kuvallani. Kuntosalikäynti oli oikein positiivinen kokemus. Laitteet olivat aika uusia ja ryhmäliikuntaakin olisi luvassa, ainakin pilatesta, joogaa ja crosstrainingia. Lukujärjestys jäi ottamatta mukaan. Nyt sitten vain odottelen, että eilen hankkimani järkyttävän suuret rakot kantapäissäni paranevat ja pääsen kävellen salille. Ei ehkä olisi kannattanut laittaa uusia kenkiä jalkaan, kun tiedossa oli koko päivä kävelyä. No, ehkä tämä oli tsekkiläisen kenkämyyjän hiljainen kosto meille kaikille, jotka kehtaamme vaatia englanninkielistä palvelua heiltä, tai omaa hölmöyttäni, kun ostin kengät alennusmyynnistä.