Pitkän perjantain aamuna lähdimme ajamaan kohti Wieniä. Olimme varanneet hotellista huoneen, jossa oli minikeittiö ja hieman reilummin tilaa, koska koiramme matkusti kanssamme. Huone olikin todella mukava ja tilava. Pienen keittiön lisäksi huoneessa oli vaatehuone, jossa oli helppo säilyttää vaatteet ja kengät poissa näkyviltä. Hotellin yhteydessä oli kauppakeskus ja paljon ravintoloita, kahviloita ja tietysti kauppoja. Kellarikerroksissa oli parkkihalli, jossa oli varattuja paikkoja hotellin asukkaille. Siellä automme oli hyvässä tallessa. Pitkän perjantain ohjelmassa oli lenkki Tonavan rantapuistossa ja illalla kävimme syömässä Mongolian barbecue -nimisessä ravintolassa ja hieman shoppailemassa.

                                             

Lauantaina otimme auton hallista ja ajoimme Schönbrunnin linnan porteille tarkoituksenamme mennä katsomaan linnan hienoja puutarhoja. Koira oli tietysti mukanamme ja jouduimmekin palaamaan portilta takaisin, kun koirien vieminen sinne oli kielletty. Kävimme lähellä olevassa toisessa puistossa kävelyllä. Sekin oli oikein kaunis puisto, tosin enemmän luonnon tilassa. Lenkin jälkeen suunnistimme Mariahilfer Strasselle, joka on kuuluisa ostoskatu Wienissä. Kuljeksimme ympäriinsä, teimme hieman ostoksia ja kävimme kahvilla. Istuessame kahvilla kadun varrella olevan kahvilan terassilla kiinnitin huomiota mieheen, joka kulki ohitsemme puolijuoksua. Hänellä oli takki käsivarrellaan ja takin alla piilossa jokin isohko esine. Miehen mentyä ohitsemme, kohta saapui kaksi miestä huohottaen ja katselivat ympärilleen, ikään kuin etsien jotain. Koska en osaa sanaakaan saksaa, viittelöin kädellän suuntaan, johon tämä ensimmäinen mies oli mennyt. Mieheni nousi pöydästä ja huusi vielä englanniksi perään, että kääntyisivät seuraavasta porttikongista oikealle, jonne hän oli nähnyt ilmeisen rosvon menneen. Tuumimme jälkeenpäin, että ihmeesti tulee kiinnittäneeksi huomiota outoon käytökseen, vaikka on uudessa ympäristössä ja ihmettelee kaikenlaista ihmeellistä ympärillään. Kauppakadulta ajelimme sitten takaisin hotellille ja kävimme syömässä itävaltalaisessa ravintolassa "Tre kugeln" paikallista ruokaa, eli wienersnizeliä ja salaattia. Oli kyllä todella tuhtia ruokaa, mutta aina pitää maistaa myös paikallisia ruokia, missä sitten liikkuukin. Iltakävelyllä vielä Tonavan rannassa oli hyvä sulatella päivällistä. 

                                                

 

Sunnuntaina otimme jälleen auton ja suunnistimme Wienin vanhan kaupungin laitamille. Löysimme autolle paikan puiston reunalta ja olimme jo menossa koiran kanssa puistoon, kun huomasimme jälleen kyltin, jossa kiellettiin tuomasta koiria pidemmälle. Otin koiramme lyhyeen hihnaan ja kävelimme puiston läpi "muina koirina". Päätimme, että jos joku meiltä kysyy, miksi meillä on koira mukana, voisimme aina vedota olevamme turisteja, emmekä ole huomanneet koko kylttiä. Lopulta kukaan ei meiltä kysynyt mitään, jotkut tosin halusivat kuvata koiraamme ja olivat ihastuksissaan. Kiertelimme koko päivän ristiin rastiin vanhassa kaupungissa. Katselimme upeita vanhoja rakennuksia ja kauniita puistoja.

                                       

Suomalaisena voi vain hämmästellä, miten paljon vanhaa rakennuskantaa on säilynyt ja miten taidolla sitä on pidetty kunnossa. Kuljeksittuamme tuntikausia, tulimme takaisin autolle ja siirsimme autoa hieman varjoisalle kadulle siltä varalta, että aurinko sattuisi paistamaan seuraavan tunnin aikana. Jätimme koiran autoon, ikkunat hieman auki ja lähdimme viereiseen italialaiseen ravintolaan syömään ansaittua päivällistä. Ravintola oli todella kaunis, hieman kellarimainen kaarevine kattorakenteineen ja kristallisine lamppuineen. Tunnelma oli lämmin ja saimme pienen pöydän rauhallisesta nurkkauksesta. Tilasimme pizzat, koska arvelimme sen olevan nopea ruoka ja helppo syötävä. Ruoka tulikin nopeasti ja oli todella herkullista. Toisaalta vaatimustaso ei ollut enään siinä vaiheessa kovin korkealla, kun olimme päivän kävelleet kaupungissa ympäriinsä ja nälkä alkoi olla aika kova. Tyytyväisinä mutustelimme pizzamme ja kiitimme ihanasta ruoasta. Haimme auton, jossa koiramme nukkui tyytyväisenä ja ajelimme takaisin hotelliin. Katselimme Fromula 1 Bahrainin osakilpailun televisiosta ja kävimme vielä iltalenkillä Tonavan vastakkaisella rannalla, josta koiramme löysi jotain niiiin ihanan hajuista, että piti oikein kieputella itseään maassa ja hieroa turkkia maahan. No, lopulta, kun sieltä nousi, niin toinen kylki oli aivan mustan mudan peitossa. Taluttelimme koiran hotelliin ja suihkuun. Voi sitä mustan veden määrää... Koira vaikutti kovin loukkaantuneelta suihkutuksesta ja kun hänen vaivalla saamansa uusi bukee oli mennyt pilalle.

                                             

                                                           

Maanantaina oli sitten aika palata Ostravaan. Päätimme kuitenkin matkalla poiketa eräässä mielenkiintoiselta vaikuttavassa paikassa. Kreutzenbergin linna sijaitsee lähellä Wienin kaupunkia ja on ollut monen elokuvan kuvauspaikkana. Vaikuttavan kaunis linna näkyi jo kauas, ajellessamme sitä kohti. Pääsimme parkkipaikalle ja otimme tietysti koiran mukaan, koska ajattelimme, että kieltokyltti olisi heti linnalle vievän polun alkupäässä, mikäli koiran vieminen sinne olisi kielletty. No, kyltti oli vasta linnan sisäpihalla ja mieheni lähti viemään koiraa takaisin autoon. Minä kiertelin tällä välin linnaan ulkopuolelta ja kuvasin sitä eri kulmista. Jäin linnan oven eteen odottelemaan miestäni, kun ovesta tuli mies, joka kirjoitti jotain oven pielessä olevaan tauluun ja sen jälkeen meni ovesta sisään ja vetäisi oven kiinni nenäni edestä. Olin aivan ihmeissäni. Miksi linnan ovi meni kiinni kesken kaiken? Hetken hämmesteltyäni tajusin, että kello oli 11:01 ja linna suljettaisiin aina, kun yksi ryhmä oli sisällä ja seuraava ryhmä pääsisi sisään vasta klo 14. Samassa mieheni palasi takaisin ja kerroin hänelle, ettei meillä ollut enää mitään asiaa linnaan. Yhdessä ihmettelimme, että miksi missään ei kerrottu, että linnassa järjestettäisiin vain opastettuja kierroksia. Tietysti turisteja ajatellen olisi ollut mukavaa, että asioista olisi kerrottu myös englanniksi, sillä tuskin kaikki linnassa vierailijat osasivat saksaa. No, nielimme pettymyksemme ja lähdimme ajelemaan kohti Ostravaa. Pääsiäinen Wienissä oli kuitenkin ollut mukava, vaikkakin tuli hieman sellainen olo, että koirien omistajat olivat tehneet jotain ennenkuulumatonta, jotta heiltä oli evätty pääsy kauneimpiin puistoihin.