Tulin jälleen täyttäneeksi vuosia. Ei mitenkään pyöreitä vuosia, vaan ihan vaan tavallisesti. En tunne oloani vanhaksi, enkä tiedä, pitäisikö tuntea. Olen kuitenkin pannut merkille, että jotkin asiat vain muuttuvat iän myötä. Kun istun kirjoittamassa näitä horinoitani, en huomaa, että aika vierähtää. Voin naputella juttujani parikin tuntia, liikkumatta lainkaan paikoiltani. Kun sitten saan jonkin ajatuksen ja nousen seisomaan, on selkäni aluksi ihan kumarassa. Voin ottaa vain pieniä kiinalaisia askelia ja joka paikkaan sattuu hetken. Kun olen liikkunut jonkin aikaa, olo on taas joustava. Olen varma, että tämä johtuu iästäni.

Vanhenemiseen kuuluu myös olennaisesti se, että kaikki tavarat ovat hukassa. Yleensä ensimmäinen asia, jota etsin, on silmälasit. Ilman niitä en löydä mitään muutakaan. Kaiken etsimiseen menee siis tuplasti aikaa entiseen verrattuna. On myös huomioitava se seikka, että usein en muista, mihin olen jonkin esineen tai tavaran laittanut. Vaikka miettisin kuinka kauan tahansa, se ei vain tule mieleen. Jonkin ajan kuluttua, ei välttämättä edes samana päivänä, esine vain putkahtaa eteeni, kuin ei olisi hukassa ollutkaan. Olenkin oikein tyytyväinen, kun täällä Ostravassa meillä on vain puolet niistä neliöistä, mitä Suomessa. On paljon vähemmän etsittävää pinta-alaa.

Luulen vahvasti, että vanhenemiseen liittyy myös lihasmuistin heikentyminen. Eihän siitä ole vuottakaan, kun kävin viimeksi salilla. Lihakseni eivät muista kyllä yhtään, mitä salilla yleensä kuuluu tehdä. Olen nyt käynyt siellä kolme kertaa, mutta joka kerta olen yhtä kipeä, kuin ensimmäisen kerran jälkeen. Tiedostan tämän diagnoosin (lihasdementia) ja olen itselleni lempeä. Kyllä varmaan toukokuuhun mennessä olen kehittynyt sen verran, etten enää tule niin kipeäksi.

Ulkonäön lisäksi tuppaa heikentymään myös näkökyky. Olen hankkinut ensimmäset lukulasit viisi vuotta sitten. Sen jälkeen olen uusinut silmälasit kolme kertaa. Joka kerta määrätään vahvemmat lasit. Nämä ovat jo kolmannet kaksiteholasit, jotka päässä kirjoitan tätäkin. Toisaalta on ihana asia, että näköä voi korjata laseilla, mutta toisaalta ilman laseja ei sitten tehdäkään enää juuri mitään. Ehkä vessassa pystyy toimimaan ilman laseja.  Muuten tuntuu, että vaikka teksti olisi kuinka suurella fontilla, ei ilman laseja lukeminen onnistu. Ruokapöydässä on hyvä myös olla lasit päässä, koska muuten voi syödä vahingossa etanan salaatissa. Meikkaaminen, tai restaurointi, kuten minä asian ilmaisen, on todella haastavaa. Ilman laseja ei näe, mutta lasit päässä ei onnistu. Olen hyvin lähellä luomulookia. Saan ihan rauhassa tuijottaa peilistä itseäni ilman laseja ja todeta, kuinka vähän ryppyjä onkaan, kaikki näkyy sopivasti sumussa ja on niin kaunista.