"Apua!" Tämä oli ensimmäinen, tai toinen sanani, kun olimme Kemin lentokentällä kiivenneet bussiin ja matka kohti Oulua alkoi. Bussimatkalle jouduimme siitä syystä, että Oulun lentokenttä oli suljettu korjaustöiden vuoksi. Bussin lämpömittari näytti ulkolämpötilaksi +10 astetta ja vettä roiskui bussin tuulilasiin tuulen tuomana. Olemme tottuneet +24 - +34 asteen lämpötilaan ja meidän oletuksena Suomessakin pitäisi heinäkuussa olla ainakin +20 astetta lämmintä. No, se ei ollut tämä päivä.

Matkamme sujui muuten oikein mukavasti, kiitos kysymästä. Koiramme selvisi hienosti automatkasta Krakovaan, kahdesta lennosta ja bussimatkasta Ouluun. Mekin selvisimme hyvin, mutta sehän ei ole ollenkaan olennainen tieto.

Kotona kaikki oli ennallaan, mutta hukassa. Jännä juttu, miten puolessa vuodessa voi unohtaa, missä on säilyttänyt esim. sitruspuristinta. Osalle löytymättömistä tavaroista löytyi selitys, kun laitoimme viestiä jälkikasvulle.

Matkalta kotiin tuleminen tarkoittaa aina myös sitä, että yleensä aika pian on taas mietittävä, että missäs minä olinkaan työssä ja miten olen sinne kulkenut ja mitähän siellä taas pitikään tehdä työpäivän kuluttamiseksi.

Kotona oleminen on mukavaa ja mikä tärkeintä, saa olla lähellä niitä kaikkein läheisimpiä ja rakkaita ihmisiä.
 

"Ei pidä pahastua, jos et saa palvelua, tai palvelu on kovin yksioikoista" Näin minua valisti naapurin rouva, kun helmikuussa tulin Ostravaan. Moneen kertaan olen todennut hänen olleen oikeassa. Ehkä en ole niinkään pahastunut, kuin suorastaan hämmästyksestä jäänyt suu auki katselemaan myyjättären perään, tai kassalla kuunnellut konekiväärimäistä posmitusta jostain asiasta, jota en ole lainkaan ymmärtänyt.

Hyvänä esimerkkinä palvelusta toimii myös toinen käyntimme poliisiasemalla oleskeluluvan puitteissa. Ensimmäinenhän päättyi niin, että minulle myönnettiin 90 päivän mittainen oleskelulupa. No, nyt kun se tuli täyteen, oli jälleen poliisiasemareissu tiedossa. Mieheni työnantajan puolesta olimme saaneet tietoa, että meidän tulisi toimittaa vihkitodistus, notaarin hyväksymä kopio vuokrasopimuksesta, kopio mieheni työsopimuksesta, molemmilta kaksi valokuvaa ja passit tietysti. Tunnollisesti keräsimme kaikki tarvittavat dokumentit kasaaan. Tilasin Oulusta Maistraatista todistuksen parisuhteemme laillisuudesta (tämä kolmella kielellä, suomi, englanti ja ruotsi) ja kävin valokuvassa. Mieheni hoiti hänen työhönsä liittyvät dokumentit ja vuokrasopimuskopiot. Sinä aamuna, kun meidän piti mennä poliisiasemalle kera henkilöstöhallinnon ihmisen, mieheni oli saanut tietää, ettei hänen olisikaan tarvinnut sinne mennä ollenkaan, vaan että hänellä oli oleskelulupa voimassa. Tosin sitä ei oltu mitenkään dokumentoitu mihinkään meille jäävään paperiin, vain poliisiaseman tietojärjestelmään. Menimme silti paikalle yhdessä, sillä olisihan joku voinut epäillä meidän olevan naimisissa, jos mieheni ei olisi ollut mukana. Menimme poliisiasemalle ja odottelimme vuoroamme. Vuoromme tultua, annoin luukusta passimme rouvalle, joka pyysi minua täyttämään lomakkeen, jossa kysyttiin täsmälleen samat asiat, kuin viimeksi käydessämme. Nainen tarkasti passimme ja otti täyttämäni lomakkeen. Tämän jälkeen hän selosti tsekin kielellä jonkin aikaa ja sanoi "Nashledanou!" Näkemiin! Tulkkina toimiva henkilöstöhallinnon ihminen kertoi meillä olleen onnea, koska minulle oli nyt myönnetty oleskelulupa 2018 vuoden loppuun saakka. Kukaan ei kaivannut vihkitodistuksia, valokuvia, tai muitakaan dokumentteja, joita oli pitänyt hankkia. Ohuesti tuli mieleen vanha Speden sketsi miehestä, joka meni virastoon hoitamaan asioitaan ja häneltä vaadittiin aina uusia papereita, jotta hänen asiansa olisi voitu hoitaa. Lopulta mies oli kerännyt kassillisen paperia matkaan ja latoi kaikki yksitellen pöytään.

Ihmisiä on monenlaisia. Toiset puhuvat mielellään huonoakin englantia, tullakseen ymmärretyksi. Toiset taas eivät puhu muuta kuin tsekkiä, eikä heitä kiinnosta kommunikointi ulkomaalaisten kanssa. Tämä tosin jaksaa hämmästyttää, mikäli henkilö on asiakaspalvelutyössä, kuten torilla myymässä tuotteitaan. Ne tyypit, joihin olen täällä tutustunut, ovat enimmäkseen ulkomaalaisia; suomalaisia, hollantilaisia, australialainen, iltalialainen, portugalilainen, belgialainen jne. Tänäänkin kuntosalilla jumpan alkamista odotellessani tuppauduin juttelemaan hollantilaiseksi tietämäni naisen kanssa, jotta pääsen puhumaan englantia, tai yleensäkin juttelemaan jonkun kanssa. Puistossa koiraa ulkoluttaessani tapaan toisia koiraihmisiä. Usein he juttelevat kanssani niin kauan, kunnes kerron, etten ymmärrä sanaakaan. Sen jälkeen useimmiten kuulen vain "Bye, bye!" ja se siitä jutustelusta. Eräs poikkeus on valkohiuksinen herrasmies, joka pienen koiransa kanssa tulee usein vastaan. Hän puhuu muutaman sanan englantia ja yleensä kertoo ne kaikki peräjälkeen. Juttelemme koirista ja kun hän on saanut jutustelusta tarpeekseen, hän toteaa " Thank you for your beautiful information!" Se on mielestäni kohteliasta. Kerran, kun olimme naispuolisen serkkuni kanssa yhdessä paikalla hän lisäsi vielä "Bye, bye girls!". Ei ole vähään aikaan kukaan yhtä kohteliaasti tytötellyt.

Salilta tullessani kävelen usein pienen torin laitaa ja välillä poikkean ostamaan torilla olevasta kojusta marjoja, vihanneksia, tai hedelmiä. Ensimmäisen kerran mennessäni myyjäpariskunnan mies osasi puhua tarpeelliset englanninkieliset sanat; kirsikka - cherry, mansikka - strawberry, valkosipuli - garlic. Kaikkia näitä hän sai minulle myydyksi. Seuraavan kerran mennessäni oli kaikki englanti unohtunut. Mies puisteli päätään, kun kyselin cherryjä ja rouva totesi lakonisesti, että "ne anglicki" eipä englantia tänään. Täytyy myöntää, että motivaatio tsekin kielen opiskeluun näin puolen vuoden oleskelu huomioon ottaen, on minullakin aika lailla nollassa.

Vierailemme usein Ostravan ulkopuolella, vuoristossa tai lähikaupungeissa ihan vaan tutustuaksemme ympäristöön. Hieman yleistäen voi todeta, että kaikkialla muualla ihmiset ovat hieman ystävällisempiä, kuin Ostravassa. En ole ymmärtänyt ollenkaan, mistä tämä voi johtua, mutta niin vain tuntuu olevan. Voisikohan ilmanlaadulla jotain tekemistä asian kanssa?

Tulin jälleen täyttäneeksi vuosia. Ei mitenkään pyöreitä vuosia, vaan ihan vaan tavallisesti. En tunne oloani vanhaksi, enkä tiedä, pitäisikö tuntea. Olen kuitenkin pannut merkille, että jotkin asiat vain muuttuvat iän myötä. Kun istun kirjoittamassa näitä horinoitani, en huomaa, että aika vierähtää. Voin naputella juttujani parikin tuntia, liikkumatta lainkaan paikoiltani. Kun sitten saan jonkin ajatuksen ja nousen seisomaan, on selkäni aluksi ihan kumarassa. Voin ottaa vain pieniä kiinalaisia askelia ja joka paikkaan sattuu hetken. Kun olen liikkunut jonkin aikaa, olo on taas joustava. Olen varma, että tämä johtuu iästäni.

Vanhenemiseen kuuluu myös olennaisesti se, että kaikki tavarat ovat hukassa. Yleensä ensimmäinen asia, jota etsin, on silmälasit. Ilman niitä en löydä mitään muutakaan. Kaiken etsimiseen menee siis tuplasti aikaa entiseen verrattuna. On myös huomioitava se seikka, että usein en muista, mihin olen jonkin esineen tai tavaran laittanut. Vaikka miettisin kuinka kauan tahansa, se ei vain tule mieleen. Jonkin ajan kuluttua, ei välttämättä edes samana päivänä, esine vain putkahtaa eteeni, kuin ei olisi hukassa ollutkaan. Olenkin oikein tyytyväinen, kun täällä Ostravassa meillä on vain puolet niistä neliöistä, mitä Suomessa. On paljon vähemmän etsittävää pinta-alaa.

Luulen vahvasti, että vanhenemiseen liittyy myös lihasmuistin heikentyminen. Eihän siitä ole vuottakaan, kun kävin viimeksi salilla. Lihakseni eivät muista kyllä yhtään, mitä salilla yleensä kuuluu tehdä. Olen nyt käynyt siellä kolme kertaa, mutta joka kerta olen yhtä kipeä, kuin ensimmäisen kerran jälkeen. Tiedostan tämän diagnoosin (lihasdementia) ja olen itselleni lempeä. Kyllä varmaan toukokuuhun mennessä olen kehittynyt sen verran, etten enää tule niin kipeäksi.

Ulkonäön lisäksi tuppaa heikentymään myös näkökyky. Olen hankkinut ensimmäset lukulasit viisi vuotta sitten. Sen jälkeen olen uusinut silmälasit kolme kertaa. Joka kerta määrätään vahvemmat lasit. Nämä ovat jo kolmannet kaksiteholasit, jotka päässä kirjoitan tätäkin. Toisaalta on ihana asia, että näköä voi korjata laseilla, mutta toisaalta ilman laseja ei sitten tehdäkään enää juuri mitään. Ehkä vessassa pystyy toimimaan ilman laseja.  Muuten tuntuu, että vaikka teksti olisi kuinka suurella fontilla, ei ilman laseja lukeminen onnistu. Ruokapöydässä on hyvä myös olla lasit päässä, koska muuten voi syödä vahingossa etanan salaatissa. Meikkaaminen, tai restaurointi, kuten minä asian ilmaisen, on todella haastavaa. Ilman laseja ei näe, mutta lasit päässä ei onnistu. Olen hyvin lähellä luomulookia. Saan ihan rauhassa tuijottaa peilistä itseäni ilman laseja ja todeta, kuinka vähän ryppyjä onkaan, kaikki näkyy sopivasti sumussa ja on niin kaunista.

Ruokakulttuuri on aika monimuotoista. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että kaikkea saa, jos osaa mennä oikeaan paikkaan. Ravinloista parhaimpia ovat italialainen ravintola Vesuvio ja meksikolainen ravintola Comedor Mexicano. Täältä löytyvät herkut kaikkeen makuun grillatuista mustekaloista pizzaan ja meksikolaisiin erikoisuuksiin. Kuvassa grillattua mustekalaa kasviksilla.

                                               

Vaatimattomampaan makuun on useita vaihtoehtoja. Pivnice u rady on vanhin ostravalainen pubityyppinen ravintola, jossa saa perinteistä tsekkiläistä ruokaa ja juomaa. Runky u rady on kalaravintola pienen torin laidalla, josta voi saada monipuolisestikin kalaruokaa, riippuen siitä, mitä tuoretta kalaa on ollut saatavilla.

Intialainen ravintola Salaam namaste on erinomaista ruokaa tarjoava, edullinen ruokapaikka kaupungin keskustassa. Puhelias tarjoilija on kiinnostunut asiakkaiden kotipaikasta ja kertoo mielellään omasta indonesialaisesta taustastaan ja ruokakulttuurista.Toinen intialainen ravintola keskustan tuntumassa on Makalu. Hintataso on hieman korkeampi, kuin Salaam namastessa ja ympäristö hieman tunkkaisempi, johtuen ehkä siitä, että ravintola on kellarikerroksessa. Ruoka on erinomaista, lammas on juuri sopivasti maustettua ja kana muhinut pehmeäksi kermaisessa kastikkeessa. Pöytämme sijainnista johtuen, minulla oli suora näkymä keittiöön ja saatoin omin silmin todeta, että jokainen annos oli yksilö. Kokki, joka oli ilmeisesti nepalilainen, maisteli kaikki valmistamansa ruoat sopivan mausteisuuden löytämiseksi.

Myös erinomainen kiinalainen ravintola löytyy ja sen pitkä ruokalista sisältää kaikkea, mitä vaan voi toivoa. Todella maukasta ja edullista ruokaa miellyttävässä ympäristössä.

Jostain syystä meillä ei ole ollut tapana käydä ravintolassa syömässä hampurilaisia. Prahassa koimme pettymyksen, kun tilasimme kanavanvarsiravintolassa hampurilaisen. Ruoan tulo kesti noin tunnin. Kyselimme ruoan perään ja tarjoilija pahoitteli viivytystä, mutta lupasi tuoda annoksemme 4-6 minuutin kuluessa. Kun saimme ruokamme, se ei ollut ihan sitä, mitä olimme tilanneet. Tästä suivaantuneena päätimme kokeilla Ostravan hampurilaistarjontaa. Menimme pieneen "Eat meat" -ravintolaan. Tilasimme hampurilaiset ja saimme loistavaa ruokaa. Hampurilaisen pihvi oli juuri sopivasti kypsä, eli medium. Pihvin lisäksi välissä oli juustoa, pekonia, tomaattia, kurkkua, karamellisoitua sipulia ja Cola-kastike. Lisukkeena oli Coleslaw. Toiseksi paras hampurilainen ikinä! Paras hampurilainen oli Denverissä, ravintolassa, jonka nimeä en enää muista, mutta tärkein, eli ruoka on jäänyt mieleen.

Puolen vuoden aikana emme ehtineet käymään läheskään jokaisessa ostravalaisessa ravintolassa, joten tulevia vierailuja varten riittää vielä paljon uusia, varmasti tutustumisen arvoisia ruokailupaikkoja.

 

Kutna Hora on valtavan kaunis, 20 000 asukkaan kaupunki, jonka vanha kaupunkin on kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 1995. Poikkesimme kotimatkalla jaloittelemaan ja katselemaan nähtävyyksiä.

                                        

Pyhän Barbaran katetraali on massiivinen rakennus. Katetraalille johtaa kivistä ladottu katu, jonka reunaa koristavan patsaat.

                                         

Muurin toisella puolella rinne viiniköynnöksineen viettää alas puutarhaan. Puutarhasta nousi seuraava mäki, jolla oli linna.

                                         

Linnan sisäpihalla oli italialaistyyppinen piazza, aukio, jolla oli suihkulähde.

                                        

Linnan sisäänkäynnin edessä oli kauniit istutukset, kukkia ja pensaita. Kadun varrella oli myös kaunis, ulkoa koristeltu rakennus.

                                        

Pieni kierroksemme Kutna Horassa matkan varrella olisi antanut mahdollisuuden tutustua kaupunkiin paljon paremmin. Emme käyneet kirkossa, jossa kaikki sisustus on tehty ihmisluista. Pääkallot ja muut ihmisruumiin luut on hyödynnetty siellä kaikin tavoin. Alttari, kattokruunut ja muu tarpeellinen oli kasattu yli 70 000 kuolleen ihmisen luista. Kirkon on rakennuttanut Schwarzenbergin perhe.

                     

Kutna Hora olisi vaatinut koko päivän tutustumista varten. Pieneen kaupunkiin mahtuu yllättävän paljon kaikenlaista mielenkiintoista näkemistä. Vanha kaupunki kauniisti korjaittuine rakennuksineen, historiallisine rakennuksineen ja mielenkiintoisine persoonineen oli todella kohokohtia matkallamme.