Minulla on aikaa pohtia kaikenlaisia asioita. Eräs lempiaiheeni on ruoka ja ravinto yleensä. Miten jokin niin ihanan makuinen ja suurta nautintoa tuottava juttu voi olla niin hirveän vaarallista terveydelle, kuten suklaa. Sen sisältämä sokeri aiheuttaa elimistössä tulehdustiloja ja tätä kautta heikentää yleisvointia ja on suorastaan vaarallista henkilöille, joilla on taipumusta korkeaan kolesteroliin ja kohonneeseen verenpaineeseen, tai riski sairastua diabetekseen. No huh, huh! Johan tässä alkaa verenpaine nousta pelkästä ajatuksesta.

Rasvojakin tulisi syödä kohtuudella ja nekin tulisi olla oikeanlaista rasvaa, eli puhdasta kalaöljyä (YÄK!) tai ehkä oliiviöljy olisi mahdollista nauttia. Ei siis mitään possun ribsejä, nyhtöpossua tai karjalan paistia, jonka nimessäkin on paha kaiku Pohjois-Karjalan kansanterveyteen liittyen. Kala on suositeltavaa ruokaa, ainakin vähärasvaisena versiona, kuten silakat ruotoineen tai puulta maistuva hauki. Tosin siitäkin saa hyvää, kun jauhaa tusinan kertaa lihamyllyn läpi, maustaa, turvottaa korppujauhot kermassa ja paistaa voissa pannulla kalapulliksi.

Kieltämättä ulkomuotoni kyllä kertoo kaiken siitä, miten syön, mikä maistuu ja mikä ei. Sehän vain helpottaa asioita kaikella tavalla. Esimerkiksi ravintolassa tai kahvilassa myyjä voi todeta jo minut nähdessään, että nyt menee jokin rasvapommi tai herkkumunkki kaupaksi. Selviämme molemmat vähemmällä, kun hän voi jo siirtyä pullaosastolle valmiiksi käsi ojennettuna tuoreita munkkeja kohti ja minä voin tyytyä vain nyökyttelemään. Lopputuloshan on tällöin täydellisen onnistunut. Hänen ei tarvitse kysyä, eikä minun vastata. Mitäpä sitä turhaan lörpöttelemään. Tätä voi käyttää hyväkseen myös vaatekaupoissa. Myyjän ei tarvitse esitellä mitään mateennahkaan verrattavaa vaatetta minulle. Voimme yhdessä hymyillen siirtyä suoraan isojen tyttöjen nurkkaukseen tai ainakin osastolle, jossa kokoja löytyy extra largeen saakka.

Olenkin omaksunut amerikkalaisen ajattelutavan "suuri on kaunista". En voisi kuvitella itseäni langanlaihana, iloisena ja tyytyväisenä itseeni. Jos olisin laiha, olisin pahantuulinen, katkera kaikista herkuista, joita muut syövät, mutta minulta ne olisivat kiellettyjä. Mieheni ottaisi luultavasi kamppeensa ja muuttaisi muualle, sillä hän tuppaa huomauttamaan, jos en ole saanut ruokaa 5-6 tuntiin, että muutun mahdottomaksi meuhkaajaksi.

Luulen, että kyse on riippuvuudesta. Olen riippuvainen hyvästä ruoasta ja suklaasta. Vähän niinkuin alkoholisti on riippuvainen viinasta, tai tupakoitsija on riippuvainen sauhuistaan. On ihailtavaa, miten toiset pystyvät hallitsemaan riippuvuuksiaan. Ihan vain toteamalla, että "minä en nyt ota, kiitos!" tai että "minulle ei nyt maistu!" Mitä! Ei maistu! Minulle kyllä maistuu....lähes aina. Jos ei oikein maistu, niin pystyn psyykkaamaan itseni, että kohta taas maistuu. Elämä on liian lyhyt siihen, että kieltäytyy kaikesta nautinnoista. Nyt korvissani soi "eihän kaikesta tarvitse luopua ja onhan niitä nautintoja muitakin, kuten parsakaali, tai jooga". Joopa, joo! Niin onkin ja toisinaan se riittää, mutta ei läheskään aina. Nyt huomaan, että tämähän ei liittynyt Tsekkeihin mitenkään.

Yllä on välipalani kuntosalikäynnin jälkeen. Kuvasta puuttuvat kolme palaa suklaata, jotka hopsasin alkuun. Ne eivät ehtineet kuvaan. Lasissa ei ole punaviiniä, vaan laimennettua puolukkamehua, joka lienee sekin kiellettyjen listalla sisältämänsä sokerin vuoksi. Välipala maistui ja innoitti kirjoittamaan omintakeisesta ravintokulttuuristani.