IMG_20170406_114221.jpg

Saimme nauttia koko viikonlopun hienosta säästä ja kun viikonloppu loppui, loppui myös lämpö. Tänä aamuna herätessäni lämpömittari näytti +5 astetta. Aamukahvilla havahduin siihen, että ikkunapelteihin rompsahteli rakeita. Kävin ripakasti hiissaamassa sisälle parvekkeelta kukat. Päätin, että sää on perinteisesti pukeutumiskysymys, puin sateen ja tuulen pitävää päälle, pakkasin reppuun juotavaa ja suunnistimme koiran kanssa luonnonpuistoon. Se olikin oikein hyvä valinta, sillä välillä vilkaskin reittimme kaikui aiututtaan. Missään ei näkynyt yhtään ihmistä, ei ainoatakaan maastopyöräilijää. Kävelimme vajaan kymmenen kilometrin reittimme kuunnellen linnunlaulua ja ihmetellen keväisen metsän kauneutta. Löysimme jälleen paljon uusia, kukkivia kasveja, pensaita ja puita.

                                               IMG_20170406_120756.jpg

Metsäisellä osuudella kiinnitin huomioni tiellä lojuvaan hassunmalliseen keppiin. Ei se ollut keppi, vaan hirveän kokoinen etana, jolla oli kaunis kotilo selässään. Kokoa tällä hirmulla oli pituussuunnassa yli 10 senttiä. Varsin ihastuttava otus.

                                                 IMG_20170406_111615.jpg

Luulen, että eläimet vasta alkavat herätä talven jälkeen ja tästä eteenpäin meitä vastaan tulee luonnonpuistossa kaikenlaisia elänkunnan edustajia.