Mieheni lähti Ostravaan 2.1.2017. Yksin kotona kököttäminen alkaa kyllästyttää. Olenhan jo ollut pari päivää itsekseni. Tulipalopakkaset aiheuttavat sen, että ulkoilemaan pääsee vain lyhyinä pätkinä, sillä koira on italialainen vesikoira, eikä sellaista ole tehty Suomen pakkasiin, ei. Toki olen onnellinen, että minulla on edes koira kaverina, muutoinhan voisin vaikka tulla mökkihöperöksi. .

Olin tänään ensimmäistä kertaa yhteydessä Ostravan talon alakerrassa asuvan suomalaisperheen rouvaan. He ovat ilmeisesti vielä Suomessa joululomalla. TIedustelin hienovaraisesti, mitä kaikkea voisi tulla vastaan, kun muutamme Tsekkeihin. Tulemme asumaan heidän kanssaan samaan taloon (he asuttavat talon alakertaa ja me muutamme talon toiseen kerrokseen). Odotan innolla, josko hän ehtisi vastata minulle, sillä eihän voi alkaa huolehtimaan, jos ei tiedä, mistä pitää olla huolissaan. Huolehtiminen asioista etukäteen kuuluu luonteeseeni.