Ostravicessa on vuoristoseutua. Sieltä lähtevät eripituiset vaellusreitit ylös vuoristoisia polkuja. Kunnosta riippuen voi valita joko helpon reitin, tai vaativamman, mikäli on kokeneempi vaeltaja. Me olemme aloittelijoita, joten valitsimme helpon reitin. Tavoitteenamme oli päästä 1000 metrin korkeuteen.Viileästä kevätsäästä huolimatta puskivat hikinorot otsalle. Ylöspäin kiipeäminen oli aivan toisenlaista, kuin alaspäin tuleminen. Eteneminen oli toisaalta yksinkertaisempaa ylös, kun tarvitsi vain laittaa jalkaa toisen eteen ja ponnistaa. Alas tullessa oli koko kroppa jännittyneenä, varsinkin reidet ja pohkeet, kun oli oltava tarkkana kivikkoisissa paikoissa ja siinä, ettei vauhti pääse nousemaan liikaa, jolloin hallinta pettää. Polku oli suhteellisen hyvässä kunnossa, vain joissain paikoissa oli vettä polulla, tai kaatunut puu. Kivikoita oli myös jonkin verran. Päästyämme tavoitekorkeuteen totesimme polun muuttuvan niin jäiseksi ja liukkaaksi, että käännyimme takaisin. Ei olisi järkevää ottaa riskiä kaatumisesta tai polulta putoamisesta. Joissain kohdissa polku kulki jyrkänteen reunalla, joten pudotus olisi voinut olla kymmeniä metrejä, jos jalka olisi liuskahtanut ulos polulta. Mukava kokemus oli taapertaa vuoristossa ilman kiirettä. Vastaantulijat toivottivat "Dobry den!" , "Hyvää päivää!" tai "Ahoi!" "Hei!". Muillakin vaeltelijoilla oli hyvä fiilis ja hymy huulilla. Koiramme nautti täysin siemauksin uusista hajuista ja teki varmaan tuplasti sen matkan, minkä me kuljimme. Kun kevät etenee, tulemme varmaankin uudelleen tänne, tai jollekkin toiselle reitille. Olisi mukavaa päästä jonnekin huipulle ihmettelemään. Se vaatii kunnonkohennusta ja vaelluskokemuksia. Kaksi päivää on kulunut vaelluksesta ja joissakin tilanteissa vieläkin jaloissa tuntuu mukavasti rasituksen jäljet.